
Vantaan kaupunginvaltuusto järjestäytyi eilen 12.06.2017 valtuustosalissa Tikkurilassa. Seurasin keskustelua Vantaa-kanavan kautta mielenkiinnolla. Valtuuston uusi puheenjohtaja linjasi hienosti julkisten rakennusten sisäilmakorjaukset ja oikeuden terveelliseen sisäilmaan kärkihankkeeksi Vantaalla.
Muilta poliittisilta ryhmiltä tuli merkittävästi tukea tälle kärkihankkeelle ja asiaa nostettiin esille useissa puheenvuoroissa tässä pitkään venyneessä istunnossa. Kiinnitin huomiota kuinka erilaiset näkökulmat kuitenkin poliittisilla ryhmittymillä on aiheeseen. Eräät painottivat kunnan palvelutoimintojen tehostamisella saavutettujen merkittävien kustannussäästöjen etuja, toisaalla kuului huoli kaupungin henkilöstön jaksamisesta ja työhyvinvoinnin huonontumisesta tässä ajassa.
Itselleni tuli mieleen tästä keskustelusta kokenut konemestari, joka pelkällä korvakuulolla pystyi sanomaan laitoksen käyntiäänestä tai rytmistä laitteiston kunnon. Viittaan tällä siihen, että ilman kokenutta, koulutettua ja motivoitunutta henkilökuntaa ei julkisia rakennuksia pidetä kunnossa ja käynnissä. Vantaalla Vantti on avainasemassa vaikuttamassa siihen, millaisissa kaupungin ylläpitämissä rakennuksissa työskentelemme, opiskelemme tai asumme.
Tilanne Vantaalla ei ole sen huonompi tai parempi sisäilmaongelmien suhteen kuin muuallakaan tässä maassa, mutta merkittäviä ongelmia julkisissa rakennuksissa on ilmaantunut ja vaativat merkittäviä investointeja kuntoon saattamiseksi. Kuten valtuuston puheenjohtaja painotti niin tämä on yhteispeliä, on tehtävä yhteistyötä, viranomaisten, poliittisten päättäjien, vanheimpainyhdistysten ja alan ammattilaisten välillä, jotta voidaan tarjota jokaiselle terveellinen ja turvallinen sisäilma.
Kommentoi